illustration
Blogitekstejä

Loihde Ateljee avaa oven tulevaisuuteen

“Uusien kokemusten laajentama mieli ei koskaan palaa entiselleen.”

Monille meistä teknologia on kuin vierasta kieltä. Opimme uusia tapoja tehdä asioita eri tahdissa, mutta harvoin tiedämme, mitä konepellin alla piilee, eikä se toisaalta ole usein meille tarpeenkaan. Tärkeämpää on ottaa huomioon isompi kokonaisuus. Millaisia uusia palveluja haluamme käyttää ja millaisissa konteksteissa? Miten voimme muokata narratiivejamme ja lopulta jokapäiväistä arkeamme?

Olemme urautuneet tiettyihin ajatuskuvioihin ja -prosesseihin. Asioiden ajattelu eri tavalla, niin sanottu “laatikon ulkopuolelle” kurkkaaminen, vaatii molempien aivopuoliskojemme yhteispeliä. Jotta saisimme liikkeelle uusia kognitiivisia ajatusprosesseja, tarvitsemme inspiraatiota, sykähdyttäviä elämyksiä ja tunteita.

On myös tärkeää tarkastella asioita eri näkökulmista. Siksipä tarvitaan eri aloja yhdistävää lähestymistapaa. Tarvitsemme myös uusia taitoja, jotta voimme kehittää uusia ideoita ja konsepteja. Monimuotoisuus on yksi edellytys sille, että voimme luoda haluamamme meitä kaikkia palvelevan ja kestävän tulevaisuuden. Tulevaisuus luodaan yhdessä - yhteistyö, yhdessä toimiminen ja kommunikaatio ovat avaintekijöitä.

Tämän ajatuksen pohjalta syntyi Loihde Ateljee. Ateljeessa yhdistyvät eri ajatukset, sidosryhmät, taidot ja yritykset - niin liiketoiminta, markkinat kuin asiakkaat. Loihde Ateljeen tähtäimessä on esitellä uusia mahdollisuuksia, ruokkia ajatuksia, tuoda ihmisiä yhteen, tutkia erilaisia ilmiöitä konkreettisesti ja luoda yllättäviä yhteyksiä. Tällä tavoin luomme yhteistä pohjaa ymmärtää asioita uudella tavalla, minkä ansiosta voimme tehdä harkitumpia päätöksiä. Tekemällä oppiminen, esimerkin näyttäminen, näkymättömän tekeminen näkyväksi - asioita, joita voimme kokea ja joista keskustella yhdessä.

Loihde Ateljee, Layers, 17.-26.9.2021

Haluatko kuulla lisää tästä aiheesta? Jätä yhteystietosi niin olemme yhteydessä.

Lähettämällä lomakkeen hyväksyn tietojeni tallentamisen ja käsittelyn tietosuojaselosteen mukaisesti.